Tehoavatko lääkkeet pitkänkin ajan kuluttua?

Yhä useampaa MS-potilasta on jo pidemmän aikaa hoidettu taudin kulkua hidastavilla lääkkeillä. Vaikka niiden vaikutuksia onkin vaikea määritellä, on tärkeää, että lääkkeet otetaan säännöllisesti. Se on parasta, mitä potilas voi tehdä, jotta hänen mahdollisuutensa voida paremmin kasvaisivat myös pitkällä aikavälillä.

Nyt on kulunut yli kymmenen vuotta siitä, kun terveydenhoidossa ryhdyttiin käyttämään MS-taudin kulkua hidastavia lääkkeitä. Näistä taudin kulkua hidastavista lääkkeistä toistaiseksi käytetyimpiä ovat interferonit.
 
Useat kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että interferonit tehoavat sairauteen hyvin ensimmäisten hoitovuosien aikana, mutta mikä on niiden teho usean hoitovuoden jälkeen?
– On aivan selvää, että lääkkeet ovat potilaan kannalta turvallisia myös pitkällä aikavälillä, Kööpenhaminan Rigshospitalet-sairaalan ylilääkäri Mads Ravnborg kertoo. Kun on seurattu potilaita, joita on hoidettu lääkkeillä useiden vuosien ajan, on todettu, etteivät lääkkeet aiheuta pitkällä aikavälillä mitään vaarallisia sivuvaikutuksia. Esimerkiksi syöpäriski ei kasva, eivätkä lääkkeet aiheuta muitakaan vakavia sivuvaikutuksia, esimerkiksi veritulppaa. Sitä vastoin on vaikea sanoa, miten ne vaikuttavat sairauden kehitykseen usean vuoden kuluessa.
 
Tämä johtuu siitä, että pitäisi olla vertailukohde, jotta tiedettäisiin, tehoaako hoito todella vai ei. Lääkkeen vaikutuksia selvittävissä kliinisissä tutkimuksissa osaa potilaista käytetään yleensä kontrolliryhmänä. Yleensä näille potilaille annetaan lumelääkettä, toisin sanoen kyse on lääkehoidosta, joka ei sisällä mitään aktiivista lääkeainetta. Ei ole kuitenkaan sopivaa, että sairaat potilaat saavat pitkään tehotonta hoitoa, joten lumelääkkeiden käyttöön perustuvat kokeet saavat kestää vain rajoitetun ajan.

MS-tautiin eivät sairastu nykyään samat potilaat kuin ennen

Joskus suuriin kliinisiin kokeisiin osallistuvien potilaiden seuranta jatkuu tärkeän lumelääkevaiheen jälkeenkin. Erona on, että tässä seurantavaiheessa kaikki potilaat saavat aktiivista hoitoa – myös ne potilaat, jotka aikaisemmin kuuluivat kontrolliryhmään.
– Ilman kontrolliryhmää on vaikeampi analysoida jonkin lääkkeen pitkäaikaisvaikutuksia, Mads Ravnborg jatkaa. Vertailukohtana voitaisiin käyttää vanhoja, pitkän aikavälin tietoja potilaista, jotka sairastuivat MS-tautiin ennen kuin sairauden kulkua hidastavia lääkkeitä oli olemassa. Tämäkään ei kuitenkaan anna aivan totuudenmukaista tulosta. Potilaita, jotka sairastuivat MS-tautiin kymmenen vuotta sitten, ei voi verrata vastasairastuneisiin potilaisiin. Muun muassa sairastumistiheys on muuttunut viime vuosina; nykyään entistä useampi nainen sairastuu MS-tautiin.
 
Myös monet muut tekijät ovat muuttuneet ajan kuluessa – hoito on paljolti kehittynyt, sillä MS-taudista on saatu entistä enemmän tietoa. Esimerkiksi kuntoutus ja MS-taudin erilaisten oireiden hoito ovat kehittyneet. Sen vuoksi on myös vaikea tehdä päätelmiä siitä, millaisia pitkäaikaisvaikutuksia lääkkeillä todellisuudessa on.
– Lääkehoidon pitkäaikaisvaikutuksiin liittyy luonnollisesti paljon toiveajattelua sekä suuria odotuksia, Mads Ravnborg toteaa. Jos asiaa tarkastellaan puhtaasti tieteellisestä näkökulmasta, asian todellista laitaa ei täysin tiedetä.

Tulevaisuus näyttää nykyään valoisammalta

Jos on juuri saanut kuulla sairastavansa MS-tautia, on tietenkin voitava uskoa, että tarjolla olevalla hoidolla on myönteisiä vaikutuksia omaan tulevaisuuteen. Ennuste on huomattavasti parempi potilaalla, jolla todetaan MS-tauti tänä päivänä, kuin potilailla, joilla tauti todettiin ennen vanhaan.
 
MS-potilaiden selviämisen pahin uhka on jo selvitetty. MS-potilailla esiintyy usein virtsatietulehduksia, sillä virtsarakon toimintaongelmat ovat yleisiä. Antibioottien ja paremman katetroinnin avulla on pystytty minimoimaan se potilaan henkeä uhkaava vaara, että munuaisten toiminta pettäisi. Tämä oli MS-taudin hoidon suurin saavutus ennen interferonien kehittämistä.
– Interferonit olivat MS-tautiin sairastuneiden hoidossa ensimmäinen erittäin myönteinen askel, Mads Ravnborg kertoo. Näiden lääkkeiden ansiosta sairauteen kiinnitettiin uudenlaista huomiota ja MS-tutkimus tehostui. Nykyään on olemassa lääkkeitä, jotka tehoavat tautiin toisenlaisilla mekanismeilla, ja uusia lääkkeitä on kehitteillä. Tämä parantaa edellytyksiä löytää yksittäiselle potilaalle hänelle paras hoitomuoto. Ravnborgia kiinnostaa lääkärinä se, että jokaiselle potilaalle voidaan laatia hoitokokonaisuus, joka on sekä tehokas että miellyttävä potilaan kannalta.

Varhain aloitettu hoito tehoaa pitkään

Jotta hoidon pitkäaikaisvaikutukset olisivat hyvät, on olennaista, että hoito aloitetaan mahdollisimman varhain.
– Tämän tärkeys on tullut esiin pitkissä seurantatutkimuksissa, Mads Ravnborg kertoo. Potilaat, jotka ensimmäisten 2-3 vuoden aikana kuuluivat lumelääkettä saaneeseen kontrolliryhmään, eivät myöhemminkään saavuttaneet lääkehoitoa saaneen ryhmän tuloksia – eivät edes usean vuoden jälkeen, jolloin heitä oli hoidettu aktiivisella lääkeaineella. Ensimmäisten vuosien aikana, jolloin heille annettiin lumelääkettä, he näyttivät menettäneen jotakin, mitä ei voitu enää korjata.

Varhain aloitetun lääkehoidon toivotaan pystyvän hidastamaan sairauden kulkua ja siirtämään mahdollisimman pitkälle vaihetta, jolloin potilaalle kehittyy pysyvämpi toimintojen heikentyminen. Sairauden myöhemmässä vaiheessa saattaa jokin toinen hoitomuoto, esimerkiksi fysioterapia, osoittautua olennaisemmaksi.
– Fyysinen harjoittelu on tietenkin aina myönteistä, Mads Ravnborg korostaa. Jos lihasta harjoitetaan, se toimii paremmin, mikä pätee myös MS-potilaisiin. On kuitenkin vaikea sanoa, vaikuttaako se sairauden kehitykseen pitkällä aikavälillä.
Harjoittelun vaikutus on selkeä potilaalla, joka kärsii spastisiteetista, kouristusmaisesta lihasjännityksestä. Jos lihasjännitykselle ei tehdä mitään, se saattaa muuttua pysyväksi liikuntarajoitteeksi. Sen voi estää venyttelemällä ja ylläpitämällä liikkuvuutta.

Määrättyä hoitoa kannattaa jatkaa

Yhteenvetona voidaan todeta, että nykyisten tautdin kulkua hidastavien lääkeaineiden pitkäaikaisvaikutusta on vaikea arvioida, vaikka jotkin niistä ovatkin olleet käytössä yli kymmenen vuotta. Syynä on yksinkertaisesti se, ettei vaikutuksien arviointiin ole olemassa mitään hyvää keinoa, sillä sopiva vertailuaineisto puuttuu.
– Tiedämme kuitenkin, että nämä lääkeaineet ovat potilaan kannalta turvallisia pitkäaikaisessa käytössä, Mads Ravnborg jatkaa. Jotta potilas voisi säilyttää kehonsa toiminnot mahdollisimman pitkään, hänen kannattaa ottaa lääkkeensä säännöllisesti ja jatkaa lääkitystä niin pitkään kuin lääkäri sitä suosittelee.