Lisärepun kanssa läpi Keski-Amerikan

Karin on 25-vuotias ja sai diagnoosinsa kesällä 2006. Hän oli jo syksystä 2005 asti tuntenut oireita, jotka enemmän ja enemmän viittasivat MS:ään.

- Se alkoi siten, että heräsin aamulla enkä voinut tuntea jalkojani. Ennen kuin tulin neurologin luo olin saanut pahenemisvaiheen käsivarsiin. Minulle tehtiin joukko testejä, mutta en saanut suoraan mitään tietoja ennen kuin vaihdoin lääkäriä. Hän sanoi aika nopeasti, että minulla on MS ja alkoi keskustella hoidosta, sanoo Karin.
Karin ei tiennyt paljoa MS:stä ja hänen oli vaikeaa reagoida tietoon. Aluksi oli vaikeaa suostua. ajatukseen hoidon käynnistämisestä.
- Kun olin tottunut ajatukseen, aloin ottaa lääkettä. Olen voinut valtavan hyvin eikä minulla ole ollut pahenemisvaiheita sen jälkeen.

Matkustaminen yhtenä työstämisen tapana
Karin oli monien vuosien aikana matkustanut melkoisesti, muun muassa Uuteen Seelantiin ja Australiaan, ja oli jopa miettinyt suorittavansa vapaaehtoistyötä jossakin päin maailmaa. Kun MS-diagnoosi tuli, hän tunsi, että oli aika tehdä suunnitelmista totta. Hän halusi sitäpaitsi saada mahdollisuuden päästä pois hetkeksi ajatellakseen perusteellisesti ja totutellaakseen uuteen tilanteeseensa.
- Tunsin, että tarvitsin vähän aikaa itselleni päästäkseni selville tästä uudesta tilanteesta elämässäni. Ihmisillä on kai erilaisia tapoja tehdä se, ja tämä oli minun tapani. Lääkärini ei oikein ymmärtänyt, että halusin matkustaa pois sen takia, että olin saanut MS:n, mutta minulle se oli ehdottomasti hyvä syy lähteä ja tehdä jotain, jota todella halusin tehdä. Yksi tavoitteistani oli myös harjoittaa espanjan kielen taitoani, mikä oli valtavan suuri kannustin, sanoo Karin.

Karin matkusti helmikuussa viime vuonna ja oli poissa elokuuhun asti. Hän kävi useissa maissa Keski-Amerikassa, lähinnä Meksikossa, Belizessä, Guatemalassa, Hondurasissa, Nicaraguassa, Costa Ricassa ja Panamassa. Yhden jakson hän opiskeli espanjaa ja toisen työskenteli vapaaehtoisena eläinlääkäriklinikalla Quetzaltenangossa Guatemalassa.
- Olen aina pitänyt matkustamisesta ja koska olen voinut niin hyvin koko ajan, en nähnyt mitään syytä antaa MS-diagnoosin estää minua. Lääkärini ei nähnyt asiassa mitään suoranaisia esteitä, mutta vanhempani olivat ehkä vähän huolissaan ensin, mutta auttoivat sitten minua kokoamaan informaatiota, jota tarvitsin matkaa varten. Mitä hoitoon tulee, ei ollut mitään suuria ongelmia vaan minulla oli lisäreppu, jossa säilytin kaiken mitä tarvitsin koko matkalle sekä vähän ylimääräistä varmuuden vuoksi. Aina ei voinut saada tavaroita turvaan lukkojen taakse ja niinpä en tietenkään mielelläni päästänyt reppua silmistäni, sanoo Karin.

Vähän ennen matkaa Karin vaihtoi lääkehoitonsa sellaiseen, joka oli mahdollista kuljettaa mukana niissä olosuhteissa, joiden hän ymmärsi vallitsevan. Esimerkiksi hän ei odottanut saavansa mahdollisuutta jääkaappiin turvallisella tavalla. Erityinen todistus auttoi häntä kuljettamaan ongelmitta lääkkeet eri maihin.

Tapasi ihmisiä muista maista
- Kaikki meni uskomattoman hyvin koko matkan ajan ja koska matkustin yksin, oli luonnollista ottaa kontaktia muihin ihmisiin. Tapasin kai eniten heitä, jotka matkustivat ympäriinsä kuten minä, sillä paikalliseen väestöön oli usein hiukan vaikeaa saada kontaktia vaikka merkitsikin paljon, että osasin puhua espanjaa. Se, mikä oli hankalinta käsittää, oli kyllä se macho-kulttuuri, joka vallitsee niissä maissa.Yksinäisenä tyttönä, sitäpaitsi nuorena ja vaaleana, sain paljon huomiota, joka ei aina ollut niin tervetullutta. Ulkona en saanut koskaan olla rauhassa- ja niin se oli periaatteessa joka päivä. Mutta totuin siihen hieman ajan kanssa. Ja tapasin myös niin uskomattoman monia hauskoja ja kiinnostavia ihmisiä. Osaan heistä pidän edelleen yhteyttä kotoa käsin ja ehkä tapaamme vielä joskus.

Muiden ihmisten kanssa ollessaan Karin ei puhunut suoraan sairaudestaan. Koska hän voi niin hyvin, ei ollut mitään varsinaista syytäkään. Ja sitä väsymystä, jota monet MS-potilaat kuvaavat, ei Karin ole kokenut minään suurempana ongelmana.
- Tunnen kyllä, että olen väsyneempi, vaikka saan lääkehoitoa, joka toimii valtavan hyvin. Mutta juuri matkan aikana sitä ei ollut vaikeaa käsitellä. Minähän olin vapaa ja saatoin maata ja lukea kirjaa monta tuntia, jos halusin. Joskus oli valtavan ihanaa vetäytyä ja tuntea, että on ok ottaa rauhallisesti, sillä ne ympäristöt, joissa vietin aikaani, olivat aika intensiviisiä. Yritin saada omaa tilaa niin usein kuin mahdollista, ja minulla oli hyvät mahdollisuudet levätä. Voi todellakin olla huomattavasti vaikeampaa kotona löytää aikaa lepäämiselle, kun työskentelee tai opiskelee ja kaikki pyörii eteenpäin, sanoo Karin.

Vain kerran matkan aikana sairaus laittoi hiekkaa rattaisiin. Se oli silloin, kun hänen olisi pitänyt ottaa laajennettu sukellussertifikaatti ja oli täytettävä terveyteen liittyvä kaavake. Hänet lähetettiin edelleen lääkärille.
- Ja silloin sain todella kylmän suihkun. Lääkärini kotonahan oli sanonut, että eläisin kuten tavallisesti. Se lääkäri, jonka tapasin siellä sanoi, että minun ei pitäisi sukeltaa, koska minulla on MS ja hämmästyin valtavasti. Mitään sellaista en ylipäätään ollut ajatellut. Hän sanoi, että minun olisi pitänyt olla vapaana oireista useiden vuosien ajan, koska sukeltajantaudilla ja MS:llä voi joskus olla samankaltaisia oireita. Hän sanoi näin, koska halusi kai olla aivan varma.
Karin otti selvää muilta lääkäreiltä ja hoidontarjoajilta ja päätti että oli punninnut riskit ja saikin lopulta luvan sukeltaa.

Uusia haasteita kansanopistolla
Kun Karin tuli kotiin hän oli ennen kaikkea tyytyväinen siihen, että todellakin oli lähtenyt matkalle. Koska hän ei oikein tiennyt kuinka kävisi, jos hänen olisi pakko matkustaa kotiin ennen aikojaan sen vuoksi että olisi voinut huonosti, tai kadottanut lääkkeensä, niin tuntui tärkeältä, että hän joka tapauksessa oli ottanut sen askeleen. Espanjan harjoitteleminen oli suuri plussa sekä kaikki fantastiset luontoelämykset.Olisiko hänellä muuten ollut niin paljon aikaa ajatella ja työstää uutta tilannettaan, oli toinen kysymys.

Mutta matkan aikana hän oli saanut tiedon, että hänet on hyväksytty kansanopiston kirjoittajalinjalle.Niin hän tiesi, että jotain hauskaa odotti matkustamisen jälkeen kotona.
- Viihdyn valtavan hyvin kansanopistolla ja kirjoitan paljon. Olen kiinnittänyt huomiota tapaani kirjoittaa ja kuinka muut ottavat sen vastaan. Saapa nähdä mihin se johtaa. Mutta tietenkään en voi olla ajattelematta seuraavaa matkaa. Olen valtavan utelias Marokon suhteen, mutta olen saanut ohjeen, että sinne ei tyttö voi matkustaa yksin.Ehkä tilalle tulee Etelä-Amerikka. Nyt tiedän, että voin matkustaa kauas, vaikka minulla on MS. Se tuntuu valtavan hyvältä, sanoo Karin.