Päätös ryhtyä käyttämään kävelyapuvälineitä voi tuntua vaikealta. Jos apuvälineisiin suhtautuu oikein, niistä voi kuitenkin olla suurta hyötyä, sillä ne voivat auttaa pysymään liikkeellä. Kävelyapuvälineiden käyttöä ei kannata pitää tappiona eikä merkkinä siitä, että on antanut sairaudelle periksi. Niitä on sen sijaan hyvä ajatella työkaluina, joiden avulla voi maksimoida liikuntakykynsä, säästää voimiaan ja suoriutua paremmin.
Säästä voimia elämän mukaviin asioihin
Esimerkiksi rollaattori voi auttaa vähentämään energiankulutusta. Kävelykepin käyttö kotona aamuisin voi auttaa säästämään voimia siten, että jaksat nauttia hauskoista asioista, suoriutua töissä paremmin tai kävellä illemmalla ilman apuvälineitä.
Käytä apuvälinettä siten kuin omiin tarpeisiisi ja elämäntyyliisi sopii: esimerkiksi pahenemisvaiheen aikana, huonoina päivinä tai säästääksesi voimia johonkin erityisen tärkeään tilanteeseen.
Kävelyapuvälineet voivat liikuntakyvyn kohentamisen lisäksi toimia muille ihmisille merkkinä vaikkapa siitä, että niitä käyttävä tarvitsee istumapaikan bussissa tai että rappusten nousuun voi kulua tavallista kauemmin. Tärkeintä on kuitenkin päästä perille – tavalla ei ole niin paljon merkitystä.
Huolehdi riittävästä levosta
Lepo parantaa yleistä kestävyyttä ja säästää voimia mukaviin asioihin. On siis tärkeää jättää lepäämiselle aikaa päiväohjelmaan.
- Suunnittele – laadi päivän tai viikon aikataulut etukäteen.
- Jaa raskaat ja helpommat askareet tasaisesti päivän mittaan.
- Lepää ENNEN kuin väsyt.
- Pidä askareiden aikana 5–10 minuutin pikkutaukoja.
- Pohdi vaihtoehtoja – voisiko jonkin askareen jakaa useampiin pieniin osiin, ja voisiko joku auttaa tekemään joitakin näistä?
- Mieti asioiden tärkeysjärjestystä – keskity tärkeisiin, välttämättä hoidettaviin asioihin, ja opettele olemaan tuntematta syyllisyyttä, jos olet liian väsynyt tehdäksesi jotakin askaretta loppuun.
Pidä kiinni positiivisuudesta
On myös tärkeää kehittää itselleen selviytymiskeinoja synkkien päivien varalle. MS-tautiin voi liittyä huolta tulevasta, liikuntavaikeuksia ja voimakasta uupumusta – nämä vaikeudet voivat joskus masentaa jopa myönteisimpiä ihmisiä.
Paras tapa selvitä vaikeista ajoista voi olla oman tukiverkon luominen. Säännöllinen yhteydenpito perheen ja ystävien kanssa antaa voimia, vaikkei läheisiä aina voisikaan tavata niin usein kuin haluaisi.
Pysy vaikeuksista huolimattakin yhteydessä ympäristöösi ja ole niin aktiivinen kuin vain voit.
Päivitetty
22.12.2011 16:03:26