Sähköpostiviesti 33
Iltaa!
Piti eilen sitten käydä samalla keikalla huoltoasemalla hakemassa menovettä (elikkä bensaa).
Siellä näkyikin olevan avoimien ovien päivä -
tuuli nimittäin puhalsi jatkuvasti oven selälleen.
Henkilökunnan vastakkaisista ponnisteluista huolimatta.
Katoava luonnonvara muuten nuo papereihin reikiä tekevät vempaimet.
Laita siinä nyt lappuja järjestykseen,
kun kyseistä aparaattia ei löydy mistään.
Mitenkäs siellä on päivä sujunut?
Ovatko nämä jatkuvat huonot ilmat vaikuttaneet mitenkään kuntoosi?
Minuun eivät.
Ainoastaan kuuma aiheuttaa ongelmia
ja sitten sitäkin enemmän.
Niin kuin olen kertonut ennenkin,
kylmä tuntuu piristävän vointiani koko päiväksi.
Kerran tosin uimahallin kylmäaltaassa pyrähdettyäni (siis useampaan otteeseen)
pyrstöpuolelle iski niin kova kova tulehdus,
ettei meinannut parantua millään ilveellä.
Eikä edes lääkkeillä.
Ja tietäähän sen,
kuinka mainiosti kaikenlaiset tulehdukset ja mäsä tulevat toimeen keskenään.
Eli pahenemisvaihetta pukkaa.
Mutta olen vakavasti harkinnut avantouinnin aloittamista.
Harrastuksena siis.
Ei jäihin putoamalla, niin kuin joillakin on kuulemma tapana.
Erityisesti pilkkimiehillä.
Niin, säännöllisellä avantouinnilla kuulemma pysyisivät tauditkin kaukana.
Paitsi tämä rakas ystävämme MS.
Se jännittää koko asiassa melkein eniten,
että miten pääsen sinne avantoon.
Ja vielä suurempi ongelma kyllä on sitten sieltä jorpakosta poispääsy!
Pitäisi varmaan hommata vinssi laiturin päähän.
Mieluiten tietysti moottorikäyttöinen.
Saisivat apujoukot sillä ahertaa meikäläisen pois vedestä ; ]
Lue edellinen viesti
Lue seuraava viesti