Millaista lääkehoitoa on tarjolla?
MS-tautiin ei ole parannuskeinoa, mutta sen hoitoon on olemassa erilaisia lääkkeitä. Eri puolilla maailmaa tehdään paljon tutkimustyötä ratkaisun löytämiseksi ja myös uusia lääkkeitä on kehitteillä.
Osoitteessa multippeliskleroosi.fi keskitytään tällä hetkellä saatavana oleviin taudin kulkua hidastaviin lääkkeisiin. Juuri niiden kanssa joudut etupäässä tekemisiin, jos sinulla on aaltomaisesti etenevä MS-tauti (tavallisin tautimuoto). Näitä lääkkeitä käytetään pitkäaikaisesti. Myös yksittäisten pahenemisvaiheiden lievittämiseen on erilaisia lääkkeitä, samoin tasaisemmin etenevien tautimuotojen hoitoon.
Taudin kulkua hidastavat lääkkeet
Beetainterferoni
Kun elimistöön syntyy tulehdus, keho reagoi valmistamalla erityisiä valkuaisaineita. Niitä kutsutaan interferoneiksi ja ne rakentuvat elimistön puolustusjärjestelmän omista soluista. Yksi interferonityyppi (beetainterferoni) pystyy hidastamaan hermosolujen tulehdusta, pitämään yllä niiden toimintaa ja ehkäisemään niiden tuhoutumista.
Beetainterferonivalmiste tehoaa sairauteen sekä vähentämällä kohtauksia että hidastamalla sairauden kulkua.
Beetainterferonivalmisteita annostellaan eri tavoin ja eripituisin väliajoin, koska valmisteet eroavat toisistaan koostumukseltaan sekä valmistus- ja injektiotavoiltaan.
Beetainterferoni 1b annetaan pistoksena joka toinen päivä. Beetainterferoni 1a on markkinoilla kahtena eri valmisteena, jotka annostellaan eri tavoin. Toinen niistä annostellaan kolme kertaa viikossa ihonalaisesti (subkutaanisesti eli SC). Toinen pistetään kerran viikossa lihakseen (intramuskulaarisesti eli IM).
Glatirameeriasetaatti
Glatirameeriasetaatti on synteettinen (keinotekoisesti valmistettu) proteiini, jonka on todettu vaikuttavan tiettyihin elimistön puolustusjärjestelmän osiin. Lääkkeen tarkkaa vaikutusmekanismia ei tunneta täysin ja sen tiedetään vähentävän kohtausten määrää. Glatirameeriasetaatti annostellaan päivittäin ihon alaisesti (subkutaanisesti).
Natalitsumabi
Natalitsumabi on uusin tulokas taudinkulkua hidastavien lääkkeiden joukkoon. Se on aivan uudentyyppinen lääke, ja se on hyväksytty hoitokeinoksi sellaisille potilaille, joiden MS-tauti on hyvin aktiivinen tai tapauksiin, joissa muut taudinkulkua hidastavat lääkkeet eivät tehoa riittävän hyvin. Lääke annostellaan tiputuksena (infuusiona) kerran kuukaudessa. Natalitsumabi on vasta-aine, joka yksinkertaisesti estää MS-tulehduksen kehittymisen estämällä vahingollisten solujen pääsyn keskushermostoon. Natalitsumabihoito vähentää kohtausten määrää ja toimintakyvyn heikkenemisen riskiä.
Akuutin pahenemisvaiheen kortisonihoito
Lisämunuaisten luonnollisesti tuottamaa kortisonia käytetään hoitona akuuttiin, vaikeaan pahenemisvaiheeseen ja se annostellaan useimmiten tiputuksena (infuusiona) kolmena peräkkäisenä päivänä. Kortikosteroidit tunnetaan niiden kyvystä taistella tulehduksia vastaan. Ne eivät kuitenkaan vaikuta MS-taudin etenemiseen. Kuitenkin jo pitkään on tiedetty, että kortisoni nopeuttaa äkillisestä kohtauksesta toipumista.
Etenevän MS-taudin hoito
Tutkimuksissa MS-tautia on yritetty hoitaa voimakkailla lääkkeillä, joita käytetään syövän hoitoon (solumyrkyt). Tulokset ovat kuitenkin olleet vähäisiä. Siksi tätä vaihtoehtoa käytetään ainoastaan MS-taudin vaikeisiin, nopeasti eteneviin muotoihin.
Erityisten oireiden hoito
MS-taudin yksittäisiin oireisiin on olemassa monenlaisia lääkkeitä. Käytettävä lääkitys riippuu siitä, kuinka paljon vaivoja oireista aiheutuu.
IVIG
IVIG (laskimoon annettava immunoglobuliini) on valmistettu usean luovuttajan verestä ja sisältää vasta-aineita käytännöllisesti katsoen kaikkea vastaan. Sillä on todettu hyvä vaikutus monissa immunologisissa ja neurologisissa sairauksissa. Sen on todettu auttavan myös MS-taudin pahenemisvaiheisiin.