Sinulle, joka elät MS-taudin kanssa

Kaksi vuotta sitten maalivahti Martin huomasi, että hänen kehossaan oli jotain vialla. Hänellä oli kaksoiskuvia, sekavaa oloa ja tasapainovaikeuksia. Martin joutui sairaalaan tutkimuksiin ja palasi kotiin mukanaan diagnoosi, jonka mukaan kyse oli luultavasti punkin aiheuttamasta borrelioosista. Kahden kuukauden kuluttua tuli uusi pahenemisvaihe ja uusi diagnoosi: aivojen virustulehdus, joka paranisi itsestään. Tällä kertaa oireet olivat kuitenkin vaikeampia.

– Se oli todella inhottavaa. Oksentelin, minulla oli näköhäiriöitä ja oloni oli todella huono, Martin sanoo.

Oireet hävisivät muutaman päivän kuluttua ja Martin palasi arkeen. Hän kävi lähes päivittäin treenaamassa ja työskenteli vakuutusmyyjänä.

– Minulla ei ollut silloin lainkaan oireita, mutta olin menettänyt paikkani joukkueen ykkösmaalivahtina. Se oli kova isku. Sitten sain olla mukana kauden kahdessa viimeisessä ottelussa. Voitimme molemmat matsit ja sain paikkani takaisin.

Entistä vaikeampia vaiheita

Jouluaattona 2008 Martin heräsi uuteen pahenemisvaiheeseen. Tällä kertaa oireet olivat pahempia kuin koskaan. Oksentelun ja näköhäiriöiden lisäksi Martinin vasen puoli oli halvaantunut. Sairaalassa lääkäri sanoi, että kyse saattoi olla MS-taudista.

– Tiesin, että jotain oli pahasti vialla, mutta en ollut koskaan ajatellut sairautta MS-taudiksi. Se vaikutti epätodennäköiseltä, eikä vastannut lainkaan käsitystäni sairaudesta.

Seuraavat vaikeat oireet tulivat jo kuukauden kuluttua. Oireita pahensivat täydellinen fyysinen uupumus ja haluttomuus. Kuukauden kuluttua Martin sai MS-diagnoosin.

– Minulla oli äärimmäisen tyhjä olo. Tunsin oloni omituisen ulkopuoliseksi. Tiesin, että minulla oli MS-tauti, mutta en tuntenut sitä. Yritin vähätellä sairauden vaikutusta minuun. En halunnut vanhempieni ja ystävieni huomaavan, että tulevaisuus pelotti ja huolestutti minua, Martin sanoo ja jatkaa:

– Sain joitakin hankalia ja lähes hallitsemattomia raivokohtauksia. Kaksikymppisenä sitä tuntee olevansa kuolematon ja luulee voivansa kävellä vetten päällä. Ajatus kroonisesta sairaudesta tuntui täysin mahdottomalta.

Voinko pelata jalkapalloa?

Kaikkein vaikeimmalta Martinista kuitenkin tuntui ajatus, ettei hän voisi enää pelata jalkapalloa.

– Kysyin asiaa lääkäriltä heti diagnoosin saatuani. Minulle kerrottiin, että sairauteen liittyisi väsymystä ja motoriikan heikkenemistä ja sen kuuleminen sattui. Pelaaminen on minulle äärimmäisen tärkeää. Joukkuetoverit järkyttyivät diagnoosista, samoin kuin muu lähipiiri.

Ihmisten tietämys MS-taudista osoittautui vähäiseksi.

– Kohtaan yleensä kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka tuntevat pyörätuolissa istuvan MS-potilaan ja niitä, jotka eivät tiedä sairaudesta mitään. Oli vaikea kuunnella ihmisten kertomuksia pyörätuolissa olevista tuttavista ja sukulaisista, kun tarvitsin itse paljon tukea ja kannustusta.

Sairauden leima

Martin aloitti hoidon kuukauden kuluttua diagnoosista. Hoidon nopea aloittaminen tuntui Martinista itsestään selvältä, mutta hänen oli toisinaan vaikea kohdata sairaalassa muita potilaita, joiden tila oli huomattavasti heikompi. Hän reagoi hoitoon ja oireet poistuivat kokonaan. Kuukaudet kuluivat. Martin ei kuitenkaan saanut palata joukkueeseen, josta hän oli lähtenyt ennen joulua. Häntä pidettiin liian epävakaana.

– Olin surullinen. Hoidon alettua en tuntenut enää oloani sairaaksi, eikä minulla ollut oireita. Minussa oli kuitenkin vielä sairauden leima: ”se, jolla on MS-tauti”. Suhtautuminen MS-tautiin ja pahenemisvaiheisiin oli minulle henkilökohtainen taistelu. Se antoi kuitenkin minulle myös motivaation ja tarpeen iskeä takaisin.

Voitettu vihollinen

Alemmassa divisioonassa pelaava Martinin entinen joukkue halusi hänet takaisin. Hän pelasi kaikissa otteluissa ja peli sujui hyvin.

– Se oli vastaisku sairaudelle, jota pidin todellisena vihollisena. Näytin kaikille, etten ole sairas, vaikka minulla onkin sairaus.

Puolen vuoden kuluttua entinen valmentaja otti yhteyttä Martiniin ja ehdotti paluuta joukkueeseen. Tammikuussa Martin aloitti taas harjoitukset joukkueen kanssa.

– Se tuntui hienolta, mutta matka on ollut pitkä, enkä ole enää sama ihminen kuin silloin aiemmin. Saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta jokaisen pahenemisvaiheen jälkeen tunsin itseni entistä vahvemmaksi ja viisaammaksi. Keskityn nyt enemmän elämän tärkeisiin asioihin. Tiedostan, että olen onnekas, kun voin elää kuten ennenkin. Minulle on tärkeää, että voin antaa muillekin toivoa ja motivaatiota. Toivon, että myös muut MS-tautia sairastavat näkevät tulevaisuutensa valoisana.